Pain Nail - End Times (CD)

Freak Animal Records, 2004

Vinyyliallergiastani johtuen en ollut kuullut Pain Nailin vuonna 2002 julkaistua ..End Times.-levyä laisinkaan ennen tämän CD-version ilmestymistä. Näin jälkeenpäin harmittaa että olen ollut vailla tätä oldschool-melun herkkupalaa näinkin kauan, sillä tämä levy on ehdottomasti näyte siitä miten lo-fi-noisea tehdään kuten sitä kuuluu tehdä. Tyylillisesti Pain Nail on rosoista voimaelektroniikkaa, jolla on paljon enemmän yhteistä vaikkapa Genocide Organin kuin modernien PE-bändien kanssa.

..End Times. tarjoaa 10 toinen toistaan kylmempää ja tiheätunnelmaisempaa raitaa, jotka suurimmalta osin ovat rytmisiä, joskus jopa rumputaustan sisältäviä tasaisia meluvalleja, joita säestää monotoninen ja hyvin vihaisen kuuloinen huuto. Vaikka albumi toistaa tätä samaa kaavaa lähes alusta loppuun saakka, on se kaikkea muuta kuin tylsää kuultavaa, sillä biisit eroavat toisistaan selkeästi ja niiden itseääntoistavuus on enemmänkin puoleensavetävää kuin luotaantyöntävää. Soundiltaan levy on raskas, mikä lienee vähemmän yllättävää kun sen pääsoittimet ovat metalliperkussiot ja erilaiset meluäänet. Vaikka kaikki albumin biisit ovat varsin mainioita, nousee joukosta esiin muutama raita jotka ansaitsevat erikoismaininnan.

Levyn neljäs raita Delusion - Death on ulisevine diskanttimeluineen ja kolisevine rumpuraitoineen erittäin miellyttävän kuuloinen. Sen kiertävä biitti kuulostaa aivan kuin tehdashallinauhoitukselta, jonka päälle epäselvästi huudetut vokaalit sopivat kuin alasin Kelju K. Kojootin päähän, varsinkin kun raidan loputtua olo on kuin kyseisen takomavälineen alle jääneellä koiraeläimellä. Varsin samanlaisen tunnelman tarjoaa myös Pure Love from the Lord, jonka rytmi on hieman Delusion - Deathia suoraviivaisempi ja tasaisempi, ja jonka taustana toimii matala, uhkaava humina. Teoksen äänimaailman täydentää hyvin vähän efektoitu huutoraita, joka korvaahivelevässä raivossaan jättää muun levyn kauas taakseen.

Crawlspace ja Dismal puolestaan ovat molemmat jonkinasteisia yllätyksiä muiden raitojen seassa. Ensinmainitussa nimittäin on taustana bassovoittoinen, katkeamaton rumpubiitti, mikä ei ole kovinkaan yleistä tämänkaltaisessa musiikissa. Biisin rytmi on erittäin tarttuva, ja sen voisi hyvin kuvitella sopivan tanssilattiallekin. Dismal sen sijaan on muuta levyä huomattavasti seesteisempi ja enemmän ambientiin kallellaan. Vaikka raita kiertääkin samaa kilinälooppia ja ulvovaa taustaa alusta loppuun, ei siihen kerkeä kyllästyä sen lähes viisiminuuttisesta kestosta huolimatta.

Mieleenpainuvinta ..End Times.:ssa on siitä huokuva tee-se-itse -henkisyys, jollaista harvemmin enää tapaa. Biisien rytmirakenteet eivät ole digitaalisen tarkasti asetettuja, vaan enemmänkin ne kuulostavat nauhalle peräjälkeen mikrofonin avustuksella taotuilta ja hieman epätahdissa toisiinsa nähden olevilta. Tämä yhdessä levyn suttuisen soundin kanssa palauttaa mieleen ajat ennen laptop-melua ja halpoja kotistudioita. Kotiaskartelunauhoitukselta kuulostava meininki myös antaa levylle silauksen rehellistä innostuksen tunnetta, aivan kuin artisti todella antaisi täyden panoksensa joka biisiin.

Koska levyn sisällöstä ei löydy mitään merkittävää moitinnan aihetta, ja käytettyihin tekomenetelmiin nähden ääni on yllättävän selvää sekä riittävän kovalla, ei ..End Times.:sta voi todeta kuin että kyseessä on mitä mainioin teollisuusmekkajulkaisu, joka kaiken muun hyvän lisäksi on paketoitu erittäin kauniisti. Mikäli vanhat Cold Meat-julkaisut, vanhempi power electronics tai metalliperkussiot ovat mieleen, ei tätä albumia kannata jättää hankkimatta.

---
-Scinet

Itsekin olen positiivisesti yllättynyt, että näin mainiota materiaalia on maassamme tuotettu ja julkaistu. End Times on todella ansaittu uudelleen julkaisu, sille en usko olevani ainoa, jolta varsin rajattu parin vuoden takainen vinyylipainos jäi huomaamatta.

Periaatteessa kyseessä siis varsin perinteinen sekoitus voimaelektroniikkaa ja industrialia, mutta kaikki tehdään juuri niin kuin pitääkin. Omaa korvaani miellyttävät erityisesti selkeä rakenteellisuus, voimakkaat perkussiot ja muut konkreettiset kolinat, jotka korostavat mielenkiintoisempaa industrial-puolta. Äänimaailma on asiaankuuluvan karu, mutta se painottuu riittävästi alataajuuksiin välttäen näin kuulostamisen vain voimattomalta pihinältä.

Old-school on genrenä sen verran ajaton, että materiaalin iästä huolimatta End Times kuulostaa edelleen mielenkiintoiselta, eikä missään mielessä vanhentuneelta. Se on takuuvarman hankinta genren ystäville.

---
-vtl