Nixrec, 2005
Kokeelliseen elektroakustiseen musiikkiin keskittynyt kanadalainen Nixrec ei liene Suomen suunnalla kovinkaan tunnettu, mikä ei sinänsä ole ihmekään, sillä yhtiöllä on takanaan vasta neljä julkaisua. Itsekään en ole heidän aikaisempiin antimiinsa tutustunut, joten tämä Ermo Klarin ja Mike Franettin Foren-splitti selvittää hyvin konkreettisesti sekä artistien ilmaisua että levy-yhtiön linjaa.
Lyhyesti ja tiiviisti sanottuna Foren on viiden raidan mittainen levy täynnä varsin muuttumatonta ja kylmän oloista ambientia, joka muodostuu lähinnä droneista ja toistuvista, samplemaisista elementeistä. Franetti ja Klar ovat tyylillisesti sen verran lähellä toisiaan, että levyä kuunnellessa on hyvin helppo unohtaa sen todella olevan splitti eikä yhteistyölevy. Franettin teokset tosin ovat hieman Klarin vastaavia progressiivisempia, ollen siten myös mielenkiintoisempaa kuunneltavaa, varsinkin kun pisin Klarin sävellys, tasan kaksikymmentäkaksi minuuttia kestävä Piano vajoaa muuttumattomuutensa takia lähes väkisinkin taustamusiikiksi. Verrattuna Pianon turruttavuuteen on Franettin pidempi teos, kuusitoistaminuuttinen The Replacement Guide, korville huomattavasti kiintoisampaa ja haastavampaa kuultavaa.
Ääneltään ja tuotannoltaan levystä ei löydy pahaa sanaa, sillä sen sointi on tasainen ja selkeä, miksauksen ollessa tasapainoinen. Albumin ongelma onkin lähinnä se, ettei se tuo kuultavaksi yhtään mitään drone- tai ambientmusiikkia ennen kuulleille. Tasaista huminaa, kevyttä resonanssia, kuplivia ääniä ja vaimeita metallinkalahduksia on resepti jota vain on vaikea lähteä toteuttamaan niin, että lopputulos olisi merkittävästi poikkeava tai yllättävä levy. Foren on kokonaisuutena perushyvä ambient-levy, muttei sen enempää.
---
-Scinet