Mechanoise Labs, 2005
Flatline Skylinen debyyttialbumi on yksi vuoden suurimpia yllätyksiä kahdesta syystä: 1. Sen on julkaissut melujulkaisuistaan tunnettu Mechanoise Labs - 2. Voin rehellisesti myöntää pitäväni albumista paljon. Tämä ei todellakaan tarkoita, että minulla olisi jotain kyseisen levyfirman julkaisuja vastaan – päinvastoin. Horizon Grid vain sattuu edustamaan musiikillisesti jotain mitä ei ole totuttu Mechanoise Labsin katalogista tai omasta levyhyllystäni löytämään.
Flatline Skyline on kahden nuoren amerikkalaisen muusikon projekti, jota voisi luonnehtia täysin epätodennäköisenä ristisiitoksena Autechrea ja Covenantia. Terävistä digitaalisista häiriöäänistä ja kolinoista koostetut rytmit, sekä vähäeleisesti maalailevat surinat luovat äänimaailmaltaan kylmän, mutta kauniin pohjan, jonka päälle asettuvat hyvin henkilökohtaisilta kuulostavat ja emotionaalisesti latautuneet vokaalit. Niiden tyyli vaihtelee pehmeän rauhallisesti lausutuista Bulletproof Bonesin ja nimikappaleen falsetissa laulettuun ylitulkintaan. Lievästi naiiviudesta huolimatta sävy on kuitenkin aina rehellinen ja vaikka paikoitellen tasapainoillaankin ylitunteellisen patetian rajamailla, pysyy kokonaisuus hyvin kasassa. Totuttelua ne kuitenkin varmasti vaativat yhden jos toisenkin kohdalla. Vokaalit ovatkin varmasti se tekijä, joka jakaa Horizon Gridin kohdalla eniten mielipiteitä. Jos niiden emo-henkistä tulkintaa ei siedä, ei taidokkaasti rakennetuista taustoistakaan kykene nauttimaan. Toisaalta, niinkin teknisesti hyviä kuin ne ovatkin, eivät kappaleet olisi käytännössä mitään ilman dominoivia vokaaleja. Three Winter Nightsin näppärissä kirskahduksissa ei olisi samanlaista tehoa elleivät ne toimisi niin tehokkaasti alleviivaamaan vokaaleja, eivätkä We Depart / Link Arms:in nykivät rytmit varmasti saavuttaisi samaa sulavaa menoa ilman niitä.
Kauttaaltaan liikutaan siis varsin pop-henkisessä tulkinnassa, mutta instrumentoinniltaan kappaleet pohjaavat vankasti IDM:ään ja glitchiin. Vähäeleistä, mutta mielenkiintoista sirinää, ujellusta ja napsumista riittää kaikkiin kappaleisiin, joiden tyyli ja tempo vaihtelee 98 Tiny Reflections of Youn balladimaisesta ambientista trip hopahtavan Math Grenadesin kautta Riots in the Bloodstreamin ryskyttävään meluun. Tällaisen tyylien ristisiitoksen voisi olettaa riistäytyvän käsistä edes jossain vaiheessa, mutta ei. Kaikki on toteutettu viimeisen päälle huolitellusti ja hämmentävän hyvällä tyylitajulla debyyttialbumiksi.
Horizon Gridin julkaiseminen on lähes uhkarohkea veto Mechanoise Labsilta, mutta ainakin musiikillisilta ansioltaan teko on ehdottomasti sen arvoinen. Toinen seikka on sitten kuinka hyvin levy löytyy potentiaalisen kuulijakuntansa melulevyfirman normaalien jakelukanavien kautta. Toivottavasti se kuitenkin löytää, sillä Flatline Skyline on vuoden persoonallisimpia uusia tuttavuuksia. Miten bändin omaleimainen IDM:n ja synapopin fuusio itse kullekin avautuu, se on varmasti hyvin subjektiivinen kysymys. Vastaus ei kuitenkaan selviä kuin kokeilemalla ja sitä riskiä ei kannata ottaa, että tästä jäisi paitsi. Ainoastaan teollisuusmusiikkipuristit voivat hyvällä omallatunnolla jättää tämän levyn omaan arvoonsa.
---
-vtl