NCC Records, 2006
Navicon Torture Technologies:lta tuntuivat voimat loppuvan The Church of Dead Girlsin jälkeen, sillä kyseistä tuplalevyä seuranneet julkaisut ovat olleet varsin mitäänsanomattomia kelvollisia The Arrow and the Woundia ja Trying to Replicate Profound Circumstancesia lukuunottamatta. Siksi onkin hyvä, että Pure Skin kääntää NTT:n peräsimen yhdellä väännöllä karikolta takaisin avomerelle, sillä levy on tähän mennessä toimivin yhdistelmä NTT:n tuttuja kappalerakenteita, ja aiemmassa tuotannossa ujosti mukaan ujutetut melodiatkin saavat enemmän tilaa tuoden musiikkiin täysin uuden ulottuvuuden.
The Stars and the Scars on varsin huikea avaus levylle, sillä keskikauden Bad Sectorin mieleen tuova synavyörytys ei ole kovinkaan korkealla listassa "asioita joita odottaisit NTT:ltä". Surullinen melodia ja kappaleen loppupuolella mukaan tulevat vokaalit antavat teokselle juuri sellaisen tunnelatauksen, jota artisti on ainakin puheistaan päätellen yrittänyt tavoittaa. The Stars and the Scars, sekä sen meluisampi New Dawn Descending-versio ovatkin parasta NTT:tä koskaan.
Melodiasilauksista huolimatta suurin osa levyn sisällöstä on äänekästä, säröistä ja rujoa. Silloin tällöin taustaäänet tuovat mieleen Propergolin elokuvamaisuudessaan. Erikoisesti Pure Skin onnistuu kuulostamaan yhtäaikaa järjettömän vihaiselta ja surulliselta.
Power electronicisiksi Pure Skin tarjoaa yllättävän vaihtelevaa materiaalia, mutta suurin osa kappaleista, mm. Pariah biittitaustoineen, sekä uutta Controlia muistuttava No Hands, No Teeth , toimii hyvin. Mukaan on kyllä eksynyt muutama lattea ja tuhnuinenkin kappale, mutta muutoin toimiva levy auttaa unohtamaan nämä horjahdukset.
Teknisesti Pure Skin saa puhtaat paperit, ja kun kokonaisuudessa on muutenkin vain vähän moitittavaa, voi levyä suositella varauksetta. Toivoa sopii että NTT:n tulevien kiekkojen laatu pysyy tällä tasolla.
---
-Scinet