Annihilvs, 2006
(Levyn julkaisu on Annihilvs:n ja Stridulum Recordsin yhteistyötä.)
Ranskalaisen Propergolin Ground Proximity Warning System on luontevaa jatketta bändin uralle, sillä kuten Propergolin aiematkin tuotokset roikkuu GPWS:kin tyyliltään ambientin ja noisen välillä, ja levyn kappaleet muodostavat yhdessä eri lähteistä kerättyjen puhesamplejen kanssa kerronnallisen kokonaisuuden. Lopputulos on epäterveellisen nauhoitusäänenvoimakkuuden lisäksi myös soundeiltaan edellisten levyjen mukainen, mutta yleisote on ainakin Program Vengeancea rauhallisempi.
GPWS on selkeästi levy jota ei ole tarkoitus kuunnella raita kerrallaan, sillä yksittäisinä kappaleina se ei toimi. Yhdessä kuunneltuna levystä muodostuukin lentoliikennettä kuvaava hyvin elokuvamainen kokemus, jonka hidasta etenemistä siivittävät radioliikenne, kuulutukset ja miehistön keskustelu. On sinänsä hauskaa, että levyn muusta materiaalista eroava, tyyliltään Cliff Martinezin elokuviin Traffic ja Solaris säveltämien taustojen kaltainen nelosraita Instrument Landing System on sekä ainoa yksinään toimiva kappale että myös ehdottomasti albumin parasta antia.
Tunnelmaa GPWS:ltä löytyy useammankin albumin verran, mutta silloin tällöin kuuntelua häiritsee lievä kyllästyminen hyvin muuttumattomiin ja tasaisiin taustoihin. Bändin ystäville levy on helppo ja varma valinta, mutta on vaikea uskoa GPWS:nkään sytyttävän suuremmin mikäli Propergolin aiemmat tuotokset eivät ole lämmittäneet.
---
-Scinet