Synapscape - Hands on Centrozoon (CD)

Ant-Zen, 2003

Synapscape on bändi joka ei tarvinne esittelyä rhythmic noisen kuuntelijoiden keskuudessa. Tämä vuonna 1995 täyspitkän, bändin nimeä kantaneen debyyttinsä julkaissut duo on alusta asti edustanut tasaisine ja suorine rytmirakenteineen tämän musiikkityylin helpommin lähestyttävää, joskaan ei millään muotoa kevyttä puolta.

Viiden raidan mittaisella Hands on Centrozoon-ep:llä Synapscape tuo musiikkinsa niin lähelle kuuntelijaystävällisyyttä, ettei enempi taida enää olla heiltä mahdollista. Kuten levyn nimi voi antaa aihetta olettaa, on kyseessä remiksauslevy, jonka alkuperäinen materiaali on peräisin Centrozoonilta. Itse en ole Centrozoonia muutamaa irtoraitaa enempää kuullut, mutta niistä jäi vaikutelma kitaravetoisesta, eteerisen pehmeästä konemusiikista, jossa on yllättävän paljon pop-vaikutteita. Onkin mielenkiintoista kuulla miltä tällainen materiaali kuulostaa Synapscapen vasaroinnin jälkeen.

Levyn avausraitana toimiva Pop Killer muuntuu ambient-avauksensa jälkeen pian tasaisesti eteenpäin kolisevan perkussiotaustan säestämänä marssivaksi teokseksi, joka taustaääniään lukuunottamatta kuulostaa erittäin paljon Synapscapen omilta tuotoksilta, joskin hieman kevyemmällä otteella. Biisin rumpuraidassa on jotain sellaista, joka saa nyökyttämään päätä hallitsemattomasti sen tahtiin, mutta valitettavasti hieman halvan oloinen pääsyntetisaattorikuvio ryöstää liikaa huomiota itseensä. Biisin parhaat hetket ovatkin silloin kun biitit saavat sooloilla ilman synatukea.

Ihan kelvollisen, mutta parantamisen varaa jättävän avauksen jälkeen onkin vuorossa todellinen yllätys: positiivista poppia! Jumalattoman tiukka, raskas bassopoljento täyttää kaiuttimet särjetyn perusteknosynan säestämänä ja Girl of the Week käynnistyy pehmeine pop-vaikutteisine vokaaleineen. Biisin rosoinen, koliseva, mutta silti jotenkin erittäin housemainen rakenne on kertakaikkiaan vastustamaton ja kertakaikkisen ihana. Tämän teoksen staattisessa, muuttumattomassa etenemisessä ja käytetyissä soundeissa on yksinkertaisesti jotain nerokasta. Lisää tällaista, kiitos!

Yllätykset jatkuvat levyn edetessä biisiin Little Boy Smile, joka on pehmeä ja hyvin kaunis melodinen tunnelmaraita. Koko viisiminuuttisen kestonsa ajan se tarjoaa lämmintä, unenomaista pad-äänimaisemaa joka on jotakuinkin täydellinen vastakohta Synapscapen ja muiden samankaltaisten artistien yleensä tunnelmaraitoina tarjoamalle kylmälle, teolliselle ambientille.

Healing the Land puolestaan muistuttaa jälleen kerran siitä, kenen nimi oikein komeileekaan levyn kannessa. Maan parantamisesta en tiedä, mutta tämä säröinen raita on pätevästi kasattu ja toimiva teos, joka kylläkin jää pahasti kahden edellisen biisin jalkoihin.

Levyn päättävä Bigger Space palauttaa tunnelman kakkosraidan suuntaan. Jälleen vuorossa on särjetty, suoraviivainen 4/4-biitti, rosoinen synatausta ja suorastaan hellyttävä, pehmeä vokaaliraita. Pop-laulun ja raskaan rytmitaustan yhdistelmä on jonkin käsittämättömän syyn takia suorastaan rikollisen tarttuva, ja tämän biisin tahtiin huomaa hyppivänsä ihan yksinkin. Bigger Space on toisaalta täydellinen päättöraita levylle, mutta ikävänä sivuvaikutuksena se jättää haluamaan lisää samaa. Vierotusoireet ovatkin pahat, kun musiikkikokoelmaa läpi selaamalla huomaa, että ainoa tapa saada uusi annos on laittaa levy takaisin soittimeen ja painaa play:tä.

Hands on Centrozoon on kaikilla tavoin erittäin positiivinen yllätys Synapscapelta, jonka aiemmat levyt ovat (sattuneesta syystä hyvinkin vaihtelevaa Raw:ta lukuunottamatta) olleet hieman monotonisen kuuloisia alusta loppuun kerralla kuunneltuina. Tällä ep:llä bändi esitteleekin kokonaan uuden puolen itsestään ja tarjoaa erittäin omaperäistä ja hyvin nokkelaa raskaan ja kevyen konemusiikin fuusiota.

Levyn tuotanto on korkeatasoista ja miksaus hyvin tehtyä. Myöskin Metarcissa tehty masterointi on viimeistellyn oloista, sillä levy soi kovaa ja kirkkaasti. Jos et ole vielä rhythmic noiselle altistunut, on tämä levy varmasti yksi parhaista tavoista aloittaa. Lyhyesti sanottuna: Hands on Centrozoon on erittäin suositeltava hankinta.

---
-Scinet

Tämän levyn tapauksessa taidan joutua osoittamaan kritiikittömyyttä ja yhtymään Scinetin näkemyksiin. Synapscapen Hands on Centrozoon on todellakin juuri niin mainio levy kuin hän antaa ymmärtää. Rytminoise- ja Synapscape-levynä tätä on kuitenkin hankala pitää, vaan pikemminkin mielenkiintoisena kuriositeettina siitä mihin lahjakkaat muusikot pystyvät halutessaan. Itsekään en Centrozoonin alkuperäistä materiaalia tunne, mutta se ei kuuntelukokemusta missään mielessä haittaa, vaan Synapscapen luomat rekonstruktiot ovat täysin nautittavissa sellaisinaan.

Girl of the Weekin ja Bigger Spacen kaltaiset deformoidut pop-kappaleet ovat sekä parodioita matkimistaan tyyleistä, että näytteitä siitä miten hyödyntää pop-musiikin tarkoituksellista helposti lähestyttävyyttä ja tarttuvuutta olematta kuitenkaan pop-musiikkia. Varsinkin jälkimmäinen on kuin Depeche Modea, mutta paljon särjetymmällä ja houreisemmalla äänimaailmalla höystettynä.

Mielestäni levyn muut kolme instrumentaalirakonstruktiota jäävät väistämättä jälkeen ja hieman mitäänsanomattomiksi verrattuna kahteen edellä mainittuun vokaaliraitaan. Ei niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta ne ovat ehkä vain hieman liian lähellä Synapscapen omaa tuotantoa tavoittamatta kuitenkaan sitä heidän omilta levyiltään huokuvaa mekaanista ja kliinistä aggressiivisuutta.

Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin mainio pieni levy, joka on pyörinyt soittimessa useasti. Levyssä on sen verran huumoria, että industrial-puristeille tämä ei kyllä uppoa, mutta mistään todellisesta huumorimusiikista ei kuitenkaan ole kysymys. Tästä voi nauttia kukin makunsa mukaan joko tarttuvina pop-vivahteisina klubikappaleina tai sarkastisina kannanottoina pop-musiikin yksioikoisuudesta ja sisällöttömyydestä.

---
-vtl